30.9.2010

Muutto uuteen rakennuspaikkaan

Kesä on ohi ja projekti piti saada autokatoksesta neljän seinän sisälle. Onneksi saatiin käyttöön tilat erään yrityksen nurkista.
Kuva: Lesti on ajettu sisään uuteen rakennuspaikkaan

Kuva: Työpiste oli yläkerrassa, jonne lesti/runko piti kantaa

Kuva: Kulkureitti oli jossain määrin hankala viisimetriselle rungolle
Kuva: Vasemmalla puolella on rungon muotti, jossa makaa valmis runko.

25.9.2010

Kittausta


Kansiluukkujen paikkoja ja laipioita tuli kitattua parin satsin verran. U-Polin kittipurkki vetelee viimeisiään joten täytyy käydä ostoksilla ensiviikolla. Kannen lestiin on mennyt kittiä noin 4 litraa.

19.9.2010

Hionta jatkuu

Tänään meni pari tuntia pääasiassa laipioiden ja kansiluukkujen paikan hionnassa. Kulmia on monta, joten Deuzerin (Hong Kong) 10 euron kärkihiomakone osoittautui käyttökelpoiseksi. Valitettavasti kärkihiomakoneen pölynimuriliitäntä on niin  iso, että se ei mahtunut kiinni pölynimuriin kiinni - sittemmin lähes pölyttömään työskentelyyn tottuneelle tämä otti suunnattomasti päähän. Ellipsin muoto ei ole kaikkein helpoimpia hioa. Ahtaimmissa paikoissa raspiroopellekin olisi ollut käyttöä, mutta se ei tähän hätään ollut käytettävissä.

Laipiot alkavat näyttämään hyvältä, mutta kansiluukkujen paikoissa riittää vielä kitattavaa ja hiottavaa.

18.9.2010

Hiontaa ja kittausta

Tänään tuli hiottua kansi loppuun. Aikaa meni noin tunti. Lähes kaikki isot pinnat alkavat olla nyt hyvässä kunnossa, joten oli aika mennä yksityiskohtiin. Pienet kolot tuli kitattua kevyesti. Jotta ne kittausvaiheessa löytyvät nopeasti, ennen kuin kitti jämähtää käsiin, ne tuli merkattua punaisella tussilla. Kansiluukkujen kohdat, nurkat ja etulaipio tuli kitattua vielä tukevasti kahden mällin verran. Etulaipion pyöreä muoto on sen verran haastava että sen kanssa voi mennä vielä tovi. Jatkuu hionnalla ...

17.9.2010

Hiontaa

Perjantai illan ratoksi hiuontaa noin tunti. Tasohiomakoneena on ollut Boschin 250 AE.

16.9.2010

Kannen lestin hiontaa

Edelliskerran kittauksia tuli hiottua noin reilun tunnin. Siinä ajassa sai hiottua vain noin puolet kannesta, mutta lopputulos alkaa nyt näyttää hyvältä. Kannen lesti näyttää aivan samalta kuin kevään kuvissa, mutta käsin kosketeltaessa huomaa selkeän ero pinnan tasaisuudessa. Hionta jatkuu seuraavlla kerralla ...

14.9.2010

Kittausta

U-Pol Extra osoittautui oikein hyväksi kitiksi. Tasaista jälkeä tulee helposti ja kitti jää hyvin pintaan kiinni. Taitaa olla jopa notkeampaa kuin Dinitrol, joten se on helpompi levittää vaikka tekniikka ei olisikaan hallussa.

Kertakäyttölautasten käyttö lisäsi "kittausmukavuutta". Samoin, käytössä oli useampia kumilastoja ja sisäkulmien pyöristämiseen oma laatoittajille tarkoitettu pieni kumilasta.
Kittiä meni 1,1 litran tölkistä yli puolet, vaikka kyseessä olkin vain pienten kolojen paikkausta. Tosin, sitlootan sisäkulmien pyöristämiseen meni aika paljon tavaraa. Seuraavalla kerralla päästää taas hiomaan.

Kuvia ei ole nyt tarjolla - kamera on jossain hukassa.

13.9.2010

Saako kitistä

Dinitrolin kitin saanti hankaloitui kun Motonet lopetti sen myymisen, tai ainakaan sitä ei enään myymälöistä ja nettikaupasta löydä. Tuli otettua kokeeksi, kun muutakaan ei oikein ollut tarjolla Motonetin myymää U-Pol Extraa (18,90 eur/1.1 litraa),  jonka pitäisi "soveltua" tarkoitukseen. Saas nähdä ...

12.9.2010

Hiontaa

Puolisen tuntia hiontaa. Kantta olisi pitänyt kitata, mutta kitti on loppu joten täytyi keskeyttää. Huomenna täytyy mennä kittikauppaan.

11.9.2010

Imuri käyttöön

Tänään tuli kitattua kannen lestin pieniä koloja. Kitin sekoittamiseen tarvittavista alustoista on aina pulaa, mutta nyt tuli keksittyä aika käyttökelpoinen tapa: Otetaan useampi kertakäyttölautanen ja tehdään kitti päälimmäiselle lautaselle. Kittaamisen jälkeen lautanen roskiin ja seuraava lautanen seuraavan kittisatsin sekoittamiseen. Näin on aina käytössä pudas alusta eikä edellisen kerran jämiä tarvitse puhdistaa. Yksinään lautanen on liian "löysä", mutta nipussa lautanen on tarpeeksi jäykkä.

Kittiä meni noin 700 grammaa, joten tähän mennessä kittiä on tainnut mennä noin 3 kg pelkästään kannen lestiin. Merkittävä osa kitistä on tietenkin ylimääräistä, joka täytyy hioa pois ...

Pölynimurikokeilun innoittamana tule haettua Bauhauksesta pölynimuri, jossa on liitäntä sähkölaitteille. Tarjolla oli muutama samanhintainen vaihtoehto, mutta kohdistui alun perin pari kymppiä suunniteltua kalliimpaan Kärcher 3.500 malliin. Biltema, Class Ohlson, Valintatalo ja Bauhaus myyvät kaikkia samankaltaisia n. 75 euron pölynimureita sähkölaiteliitännällä, mutta Kärcherin noin 100 euron vekottimen etuna on parempilaatuinen (kestävämpi?) letkun liitäntä ja ennenkaikkea imuletku on 4 metriä pitkä. Pitkä letku mahdollistaa suuremman liikkumatilan. Halvemmissa imureissa letku on vain n. 1,5-2m. Imurin lisäksi tuli hankittua jatkojohto, jotta tasohiomakoneen lyhyt johto ei muodostuisi työskentelyn rajoitukseksi.

Pölynimurin töpseli seinään ja tasohiomakone kiinni pölynimuriin. Kun hiomakoneen laittaa päälle niin pölynimuri käynnistyy, ja kun tasohiomakoneen samuttaa niin 5 sekunnin kuluttua sammuu pölynimuri - käyttömukavuus on nyt huipussaan. Tuli hiottua karkeudella 60. Sillä lähtee kitin pahimmat epätasaisuudet hyvin pois, mutta sen kanssa saa olla myös varovainen jotta ei tule hiottua liikaa.  Hionta jatkuu seuraavalla kerralla ...

9.9.2010

Lähes pölytöntä hiontaa

Jokunen viikko sitten Bauhausissa pisti silmaan "edullinen" kuiva-/märkäimuri, jossa oli työkaluliitäntä. Siitä se sitten tuli mieleen testata tavallisen pölynimurin liittämistä hiomakoneeseen. Testausta helpotti varastosta löytynyt jonkin laitteen mukana tullut sovitin pölynimurin "pistooliin". Vaikka liitos ei ollut kovin tiukka, letku pysyi hyvin hiomakoneessa ilman sen kummempaa kiristämistä täi teippaamista.

Ensin pölynimuri, ja sitten hiomakone päälle. Hiomakoneen ääni oli niin kova, että pölynimurin päälläoloa ei olisi huomannut ilman pölynkatoamista letkuun. Hetkittäin tuntui siltä, että hiomakoneessa on jotain vikaa, koska aikaisemmin ympäriinsä levynnyt pöly oli hävinnyt - eikö se hiomakone hiokaan! Kesällä ulkona tapahtunut hionta oli niin sottaista, että epäilin hionnan jatkuvan naapurin ikkunan pesulla - nyt autokatoksessa tapahtunut hionta oli niin puhdasta, että vieressä ollut auto oli hionnan jälkeen puhdas, katoksen lattia oli puhdas ja vaatteita ei tarvinnut laittaa pesuun. Sen lisäksi hionnan etenemistä oli helppo seurata, koska pinta puhdistui hionnan aikana automaattisesti. Pölynimurista oli yksi yllättäväkin hyöty. Syysillassa viilennyt autokatos alkoi lämmitä pölynimurin puhaltaessa lämmintä ilmaa. Jatkuvassa käytössä esierottelijan käyttö olisi varmasti järkevää, jos hiontaan käyttää tavallista pölynimuria.

Tätä projektia on tehty noin kolme talvea. Pääosa ajasta on mennyt hiontaaan. Miksi ihmeessä tämä pölyn imeminen tuli kokeiltua vasta nyt :-} Täytyy käydä uudelleen katselemassa niin pölynimureita.

8.9.2010

Kohta se [hiominen?] taas alkaa

Niinkuin muinakin vuosina, kesä keskeyttää rakennusprojektin vaikka kuinka haluaisi edistää työn etenemistä. Käytännössä kantta on hiottu kesän aikana vain muutaman kerran, joten kohta se hiominen taas alkaa. Alkuperäisestä aikataulusta on taas lipsuttu, mutta ei anneta sen haitata - aikataulut ovat vain itse itsellemme asetettua, joten meillä on mahdollisuus myös niiden muuttamiseen.