Kannen lestiä on tänään hiottu karkeudella 2000 ja puunattu Fareclan kiillotusaineella. Kansi kiiltää nyt hienosta. Paikka paikoin lestissä on pieniä koloja, mutta muotissa ne tulevat näkyviin kohoumina jotka on tarkoitus hioa muotista pois.
Ennen nukkumaanmenoa kannen lesti vahattiin ensimmäisen kerran ja peiteltiin pölyltä suojaan vanhoilla lakanoilla.
31.3.2011
24.3.2011
Kannen puunausta tonnisella
Kannen lestiä hiottiin vesihiontapaperin karkeudella 1000. Ruiskumaalauksen appelsiinipinta on saatu pois aika hyvin, mutta vielä on pieniä kraatereita. Hölmöintä tässä on se, että kraatereiden syvyys on niin pieni, että niitä ei voi sormella tuntea. Kuitenkin kannessa näkyy sopivassa kulmassa katsottaessa appelsiinipintaa (niitä kraatereita). Maalikerros on sen verran ohut, että mallikerroksen pohja kuultaa paikka paikoin läpi - mutta ei ole vielä puhki. Aloiteltiin jo hiontaa karkeudella 2000 (3M paperi Cora Väristä).
Kölilaatikon lesti
Ei oo helppoo. Kölilaatikon muotista tuli lesti. Alun perin tarkoitus oli, että vanerisesta kölilaatikon muotista saisi tehtyä valmiita kölilaatikoita. Muodot ovat vaan sen malliset, että täytyy tehdä ensin lesti, josta tehdään kaksiosainen muotti. Kölilaatikkokin tehdään siis kahdesta osasta.
Aikaisempaan kokemukseen perustuen kölilaatikon sivut eivät voi olla tasaiset "lommahtamisen" vuoksi. Kylkeen täytyy siis tehdä poikkeavia muotoja, jotka on saatu aikaiseksi liimaamalla vanerisoirot. Kulmia on loivennettu Wurthin VAKU 20 kitillä (Tarjoustalo, Vantaa, Porttipuisto). Kaikenlaisia kittejä on tullut tämän projektin aikana kokeiltua, ja tämä tuntuu ehdottomasti liian kovalta hiottavuudeltaan.

17.3.2011
Kannen lesti maalattuna
Kannen lesti on maalattu kaksikomponenttimaalilla. Appelsiinin kuorella oleva pinta hiottiin kevyesti vesihiomapaperin karkeudella 1000. Hionta jatkuu ensi kerralla.
16.3.2011
Patentoituja kölejä
Aikaisemmin tuli postattua patentoiduista köliajatuksista. Tässä kokoelman täydennysta::
http://www.freepatentsonline.com/5503097.pdf
http://www.freepatentsonline.com/2466006.pdf
http://www.freepatentsonline.com/5036783.pdf
Tässä vähän samaa ideaa:
http://messing-about.com/forums/index.php?/topic/3888-traditional-centerboard-and-case-part-one-of-the-board/

13.3.2011
Kölilaatikko
Alakuvassa päällimmäisenä 20 mm koivuvanerinen keskeneräinen köli. Sen on alla kölilaatikon lestin aihio (tästä tehdään muotti). Alinmaisena on 9 mm vaneri, joka liimataan kölilaatikon lestin aihioon kölilaatikon "lihavoittamiseksi".
Köli on 20 mm koivuvanerista. Materiaali on painava ja kallis, mutta ei varastossa ei ollut muuta.
Kölilaatikon lesti tehdään kahdesta yhteenliimatusta 20 mm ja 9 mm vanerista, jolla saadaan kölilaatikon sisään leveyttä. Käytännössä kölilaatikosta tulee väljä, mutta pohjan noin 20 mm aukko ja aukkoon tuleva tiivistysnauha sekä kölilaatikon yläreunan aukko ja siihen liimattavat "karvanauhat" tiivistävät 29 mm paksun kölilaatikon 20 mm kölille [toivottavasti] sopivaksi.
Yläkuvassa "karvanauhaa", jossa toinen puoli on liimapinta.Tätä on yleensä käytetty pistokölien aukon tiivistämiseen. Myynti: www.sailboats.co.uk, löytyy hakusanalla "slot strip".
Aiheesta lisää seuraavissa kirjoituksissa ...

10.3.2011
Kölittää
Runko alkaa olla siinä mallissa että köliä täytyy tosissaan miettiä. Pistoköli olisi helppo, mutta jotenkin se ei sovi purjekanoottiin kun tavoitellaan reittejä joihin ei esimerkiksi purjeveneillä ole asiaa. Taittokölin heikkouksia ovat monimutkaisempi rakenne, köliaukon kautta mahdollisesti sisään "pulppuava" vesi ja tilan tarve muutenkin pienessä sitlootassa.
Toteutusajatuksia on useita, joten saattaa olla että lopputuloksena meillä on monta purjekanoottia monella erilaisella kölillä - mutta se ei haittaa kunhan kaikki rakentajat löytävät tarkoituksenmukaisen tavan 'kölittää' aluksessa. Ohessa eräs ajatus kölistä pystyssä ja makuullaa. Seuraavaksi tuohon mietitään kölilaatikkoa ..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)