Yli tuhat naulaa

Kun katsot vanhempia kuvia, lestin pinnan rakennetapa näkyy aika hyvin ulkoa päin. Sisäpuolelta näkyy rujo ja piikikiäs pinta - vanerisiivut on liitetty runkorimoihin naulapyssyn avulla. Käsin paukuttamalla työ olisi ollut hidasta, sillä nauloja taisi mennä reilusti yli 1000 kappaletta (kuva lestin sisältä).

8. hiontakerta ja "laipan" asennus

Taas on yksi ilta hiottu (hiontapaperin karkeus 240) ja kitattu. Pinta paranee "sormin tuntuvasti". Käsin sively paljastaa pienet laatuvirheet paremmin kuin katsominen.

Kuva 1: laippojen asennus

Kuva 2: Aikaisemmin kaariin sahatut kolot laippoja varten

Kuva 3: Venemessujen demo alipaineinjektiosta

Partaaseen asennettiin noin 13 cm leveä laippa (katso kuva 1) 4 mm koivuvanerista, jonka avulla muottiin saadaan leveä tasainen reunus.

Runkokaariin on aikaisemmin sahattu kolot (kuva 2), jotta laipalle saatiin hyvä tuki. Laippa kiinnitettiin ruuveilla ja liimalla. Samalla kun laippa jäykistää muottia, siitä tulee myös leveä tasainen pinta mahdollista alipaineinjektiota varten.

Alipaineinjektio on siisti laminointitapa ja lopputuotteesta tulee kevyt, mutta se vaatii harjoittelua onnistuakseen (harjoittelu vaati euroja). Aika näyttää mikä on lopullinen valmistusmenetelmä, mutta laipat ainakin mahdollistavat myös injektion käyttämisen. Kuvassa 3 on erään Kymen Ammattikorkeakoulun (www.kyamk.fi/../Veneala) venemessujen -08 demovene alipaineinjektiosta. Kuvassa näkyy hyvin ilman tuloletku pohjan kohdalla, vihreät verkot ilman kierron parantamiseksi ja leveät laipat. Muotin peittävä pussi on kiinnitetty ilmatiiviisti laippoihin kaksipuoleisella erikoisteipillä, joka näkyy kuvassa mustana viivana reunoissa.

5. 6. ja 7. hionta-/kittauskerta, ja hei taas me ruiskutetaan

Ruiskukittauksen jälkeen pintaa on hiottu (hiomapaperin karkeus 160) ja kitattu Dinitrolin 6010 Super Soft-kitillä. Ruiskukittauksen ansiosta pinnasta hävisi karkeamman (karkeus 60) hionnan jäljet ja on pystytty keskittymään pieniin pintavirheisiin. Kittiä menee tiukkaan kittaukseen niin vähän kerrallaan, että kerta-annos vastaa reilua ruokalusikallista. Kaksikomponenttinen Super Soft kuivaa varttitunnissa ja on mukava hioa, joten illan aikana ehtii tehdä useamman kittaus-hiontakerroksen. Kitattavat kohdat kannattaa merkitä lyijykynällä ennen kitin sekoittamisesta, sillä ruokalusikallinen on todella riittoisaa ja kitti kuivaa nopeasta.


Seitsemännen hiontakerran jälkeen runko ruiskukitattiin kahdella kerroksella aikaisemminkin käytetyllä Permasolidin hiontamaalilla. Nyt työn jälki alkaa todella näkyä. Kostea hiontamaali näyttää laajat epätasaisuudet selvästi ja pienet pintavirheet löytyvät helposti kuivassa tasaisen harmaassa pinnassa. Homma jatkuu taas kittaamalla.

Ruiskukittausta

Tähän asti kanootin runko on ollut väritykseltään monen kirjava. Vaneripinta on kitattu ja hiottu moneen kertaan. Välillä se on hunnutettu mustalla spray maalilla. Tänään vuorossa oli ruiskukittaus, tai oikeammin sanottuna hiontamaalin ruiskutus. Hiontamaali muodostaa tasaisen harmaan ja ohuen hiottavan pinnan. Ulkopuolisien "apulaisen" (lue: ammattilaisen) ruiskutukseen käyttämä tuote oli Permasolid 5250 (käyttötekninen tiedote). Ruiskuttamisen jälkeen kirjavuuden aiheuttamat näköharhat häviävät ja pinnasta tulee tasaisen harmaa. Rungon epäsäännölliset muodot paljastuvat kitin ollessa vielä märkää, jolloin pinta kiiltää hyvin kirkkaassa valossa. Kuivuttuaan se tuo hyvin esiin myös ne epätasaisuudet, jotka vaativat - jippii! - lisää kittiä.

Ruiskukittaus ei paljastanut mitään odottamattomia muotovirheitä. Näinhän sen pitikin olla kun hyvin tekee, mutta siitä huolimatta se oli ehkä hienoinen positiivinen yllätys. Ainahan sitä jotain epätasaisuuksia olisi voinut löytyä - kyseessä on sentään käsityö, jonka pinta-ala on noin 5,5 m2. Homma jatkuu seuraavalla kerralla - kittaamalla.

Kölin protoilua

Tässä yksi idea kölistä, joka on tulossa itse asiassa toiseen projektiin mutta toimii samalla protona tälle projektille. Purjekanooteissa on yleisesti käytetty sivukölejä (leeboard), mutta keskiköli tuntuu mielekkäämmältä.

Joidenkin maallikkosuunnittelijoiden mukaan kölin koon pitäisi olla noin 4 % purjepinta-alasta. Samaan hengen vetoon täytyy mainita, että aluksen nopeus vaikuttaa merkittävästi kölin toimivuuteen. Nopeampi alus pärjää pienemmällä kölillä. Meidän projektissa se tarkoittaa 5.1 m2 purjeella noin 0.20 m2 kölipinta-alaa. Vastaavasti peräsimen pinta-alan pitäisi olla noin 1/3 kölin pinta-alasta. Kölin ja peräsimen profiiliksi sopii hyvin lentokoneiden siivistä tutut NACA-profiilit, joiden paksuus on noin 8-12 % profiilin leveydestä. Jos kölin leveys on noin 20 cm, niin sen paksuimman kohdan pitäisi olla noin 1.6 - 2.4 cm. 20 mm paksu vaneri sopii hyvin tarkoitukseen.

Projektimme pienestä koosta johtuen meidän ei tarvitse tässä vaiheessa päästä absoluuttiseen totuuteen. Vanerista tekee nopeasti ja edullisesti uusia köleja jos koepurjehdusten jälkeen siihen on tarvetta.

Neljäs kittauskerta

Valoa tunnelin päässä. Pinta alkaa olla siinä vaiheessa, että muodot on kohdallaan ja kittaus/hionta parantaa pintaa koko ajan. Pinta on sen verran kirjava että on vaikea saada käsitystä sen oikeasta laadusta - lienee pakko siirtyä ruiskukittaukseen.

Maston ja kölin sijoittelua

Kuvassa on ajatuksia kölin ja maston sijoittelusta, joilla on vaikutusta etu-ja keulakannen pituuteen ja laipioiden paikkaan. "Kaikki riippuu kaikesta". Tässä vaiheessa tämä on vain spekuloinnin pohjaksi ja odotettavissa on että raadin päätökset muuttuvat vielä moneen kertaan. Lopullinen tuntuma oikeisiin sijoitteluihin saadaan vasta vesillä, joten rakenteissa pitäisi pyrkiä siihen että säätövaraa on vähän joka paikassa.